KASVATUSKUMPPANUUS

Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan päiväkodin ja vanhempien välistä tasavertaista kasvatusyhteistyötä, jossa luodaan puitteet lapsen kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle. Yhteistyön avulla on tarkoitus yhdistää kodin ja päivähoidon kasvuympäristöt kasvatustavoitteiltaan yhdenmukaisiksi. Yhteisestä kasvatustehtävästä huolimatta ensisijainen kasvatusvastuu ja -oikeus on lapsen huoltajilla.

Kasvatuskumppanuuden tarkoituksena on myös edistää asiakasperheiden keskinäistä yhteistyötä oman vanhemmuuden tueksi. Kasvatuskumppanuus voidaan nähdä myös koko perheen osallistumisena toimintamme suunnitteluun ja toteutukseen.

KASVATUSKESKUSTELUT TÄRKEÄNÄ OSANA KASVATUSKUMPPANUUTTA

Tärkein yhteistyön muoto on perheen kanssa käytävät keskustelut lapsen kasvuta ja kehityksestä. Ensikontakti lapsen arkeen saadaan perheen tullessa tutustumaan päiväkotiimme, jolloin kartoitetaan perheen toiveita ja tarpeita päiväkotiesittelyn ohessa. Pienimuotoisen haastattelun jälkeen päiväkodin johtaja tekee päätöksen hoitosuhteen alkamisesta. Hoitosopimuksella luodaan raamit yhteistyölle.

Hoitosuhteen alettua pidetään alkukeskustelu, jossa otetaan huomioon vanhemman asiantuntijuus lapsensa varhaiskehityksestä, erityispiirteistä ja kulttuuritaustasta. Tämä keskustelu on tärkeä pitää noin 1-2 viikon sisällä aloituksesta.

Varsinainen kasvatuskeskustelu (1-2 keskustelua vuoden aikana tai tarpeen mukaan) pidetään noin 2-3 kuukauden sisällä aloituksesta. Keskustelussa yhdistetään päiväkodin ammatilliset näkemykset ja kodin tiedot ja kokemukset lapsesta. Yhdessä vanhempien kanssa keskustellaan lapsen kokemuksista, lapsen sen hetkisistä tarpeista ja tulevaisuuden näkymistä, lapsen mielenkiinnon kohteista, vahvuuksista sekä yksilöllisen tuen ja ohjauksen tarpeesta. Lapsen kasvua ja kehitystä tarkastellaan päivittäistoimintojen, sosiaalis-emotionaalisen, kielellisen ja motorisen kasvun ja kehityksen sekä työskentelytaitojen näkökulmista. Lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma, jonka toteutumista arvioidaan säännöllisesti niin yhdessä vanhempien kanssa kuin kasvatushenkilökunnan keskuudessa.

 ⇐ EDELLINEN SIVU     SEURAAVA SIVU ⇒